Pelot, luova uskaltaminen ja monikulttuurisuus

Pasi Saukkonen


Ihminen ei ole mielellään joku muu. Sisäisen muukalaisemme joudumme kuitenkin kohtaamaan esimerkiksi uuden taidon oppimisen hetkellä, kun tunnistamme kehittymisemme rajattomat mahdollisuudet. Tai kun asuin- ja työympäristömme muuttuu niin paljon ja niin nopeasti, ettemme enää tunnista sitä oman henkilöhistoriamme paikaksi.

Muutumme myös itse peruuttamattomasti silloin, kun kohtaamme ihmisiä, jotka ovat erinäköisiä kuin me, puhuvat ja ajattelevat eri tavalla kuin me, pitävät hyvinä ja tavoittelemisen arvoisina eri asioita kuin me.

Ei ihme että ihmisiä pelottaa. Meiltä vaaditaan elinikäistä oppimista ja valmiutta sopeutua uusiin haasteisiin ja tehtäviin. Ympäristössämme rakennetaan ja annetaan rapistua niin, että maisemassakin pysyvää on vain muutos. Etninen ja kulttuurinen yhtenäisyys vähenee koko ajan, monikulttuurisuus lisääntyy.

Viihteelle ja nostalgialle on tilausta. Paineen alla elävälle ihmiselle televisio-ohjelmat ja urheilutapahtumat, jotka vapauttavat kaikesta ajattelusta ja itsensä kehittämisestä, luovat turvallisuuden ja riittävyyden tunnetta. Menneen maailman yhteisöllisyydestä kertovat kirjat ja elokuvat ylläpitävät unelmia jatkuvuudesta.

Todellisuus ei kuitenkaan ole muuttumassa vähemmän vaativaksi saati asettumassa paikalleen. Viihde ja historiallinen romantiikka lievittävät tuskaa, mutta ne eivät vahvista ihmisiä selviämään tässä ajassa ja paikassa ilman pahan olon tunnetta. Taide voi parhaimmillaan antaa sellaisia valmiuksia: lisätä rohkeutta, alentaa oppimiskynnystä, auttaa vaikeaselkoisen maailman tulkitsemisessa sekä edesauttaa suvaitsevaisuutta ja vuoropuhelua.

Itse asiassa ilman taidetta nykyaikaisten kansallisvaltioiden jäsenistä, kansalaisista, ei olisi tullut sellaisia kuin he ovat olleet. Taiteilijat esittivät malleja omilla jaloillaan seisovista mutta sosiaalisiin suhteisiinsa kiinnittyneistä yksilöistä. Taiteessa ratkottiin teollisen yhteiskunnan kaupunkilaisen elämän kysymyksiä ja ongelmia. Taideteoksissa ja niiden vastaanotossa luokat, säädyt ja sukupuolet yhdistyivät kansakunnaksi.

Taiteessa käsitellään ikuisia kysymyksiä olemassaolosta, ihmissuhteista, tarkoituksista ja merkityksistä. Kysymysten esitystavat ja niihin annettavat vastaukset vaihtelevat ajan ja olosuhteiden mukaan. Modernin kansallisvaltion rakentumisen kauden ratkaisujen sijaan tarvitaan nyt uusia kysymyksiä ja vastauksia.

Mikä on taiteen paikka tiedon taloudelliseen hyödyntämiseen perustuvassa, verkostomaisesti organisoituneessa monikulttuurisessa yhteiskunnassa? Taiteen kuuluu ottaa itse oma paikkansa, mutta tehtävää sillä riittää pelon vähentämisessä, rohkeuden lisäämisessä.

Haasteet ja mahdollisuudet ovat ilmeisimpiä maahanmuuttajien integroimisessa uusiin yhteiskuntiinsa, muun yhteiskunnan kotouttamisessa monimuotoistuneeseen todellisuuteen sekä etnisten ryhmien ja kulttuurienvälisen vuoropuhelun edistämisessä. Teatteriohjaaja Peter Brook uskoo taiteen voimaan sekä tekijän ja kokijan kohtaamiseen: ”With our spectators, it is possible to create a little series of models of what human relations might be if we were devoid of all fear.”

Taide voi auttaa yhteiskuntien uusia jäseniä olemaan luovia. Joku tekee sen oman perinteensä tavalla, toinen uuden kotimaansa tavalla, kolmas omalla tavallaan. Kuten urheilussa, taiteessa erilaiset ihmiset voivat pelata yhdessä samoja sääntöjä noudattaen. Taiteen keinoin yksilöiden ja ryhmien välisiä jännitteitä ja konflikteja voidaan käsitellä taipumatta halpahintaisiin ratkaisuihin. Taiteen avulla me ja muut voimme kotoutua tähän aikaan ja paikkaan.